Sähköinen allekirjoitusTuote ja käyttö

Visma Signia käyttävät yritykset menestyvät tutkitusti paremmin

2 min luku | 2.2.2022

Digitaalisten työkalujen hyödyntäminen on merkittävä tapa parantaa työskentelyn tehokkuutta yrityksissä. Tämä suorastaan korostuu yritysten alkutaipaleella, kun käytettävissä oleva aika ja resurssit ovat rajallisia.

Tutkimme vuosina 2011—2016 perustettujen Visma Signia käyttävien yritysten taloustietoja heidän viidentenä toimintavuonnaan, ja vertailimme niitä muihin suomalaisiin yrityksiin. Tuloksista ilmeni, että Visma Signia käyttäneet yritykset kasvoivat nopeammin ja olivat todennäköisemmin toiminnassa vielä viiden vuoden päästä perustamisestaan.

Menestystä parhaiden käytäntöjen avulla

Asiakastiedon rekisterien mukaan vuoden 2021 aikana 26 prosenttia kaikista viisi vuotta tai sitä vähemmän aikaa toiminnassa olleista yrityksistä oli lopettanut toimintansa. Visma Signin vastaavissa asiakasyrityksissä lopettaminen oli huomattavasti harvinaisempaa — lopetusprosentin ollessa vain 7,5 prosenttia.

Olisi tietenkin houkuttelevaa ottaa kunnia alhaisemmasta lopetusprosentista Visma Signin nimiin, mutta todenmukaisempi selitys on se, että moderneja toimintatapoja omaksuvat yritykset ovat paremmin varusteltuja kasvamaan ja kukoistamaan.

– Pelkästään Visma Sign tuskin tekee yrityksestä menestyjää tai toisaalta pelasta toimimatonta bisnestä. Visma Signin käyttö varmasti edistää digitaalisuuden tasoa ja on osaltaan mahdollistamassa menestymistä nykymaailman digitaalisessa toimintaympäristössä, toteaa Visma Signin Partner Manager Tino Virtanen.

Myös Visma Solutionsin Senior Advisor Harri Koponen täydentää tätä näkemystä:

– Kestävästi kasvavat, menestyvät yritykset rakentavat liiketoimintaansa parhaiden käytäntöjen ja työvälineiden perustalle. Sähköinen allekirjoitus ei tietenkään yksin riitä mullistamaan toimintaa, mutta on muiden tuottavuutta ja kasvua mahdollistavien työkalujen kanssa vahva merkki yleisemminkin hyvästä liikkeenjohdosta.

Lue myös: 3 vastuullisuutta lisäävää syytä valita sopimusten sähköinen allekirjoittaminen

Tehoa digitaalisuudesta

Visma Signia käyttävien yritysten liikevaihto kasvoi 2010-luvulla reilusti verrokkiryhmäänsä vauhdikkaammin. Viidentenä toimintavuonnaan Visma Signia käyttävien yritysten liikevaihdon kasvun mediaani oli 11 prosenttia (absoluuttisina euroina 652 000 €), kun verrokkiryhmään kuuluvien yritysten mediaani oli 2 prosenttia (absoluuttisina euroina 142 500 €).

– Tavat yritysten kasvun rakentamiseen tuntuvat jakautuvan kahteen päätyyppiin. Perinteinen, hikinoroinen ja työläs tapa on tehdä enemmän ja rajummin sitä samaa kuin ennenkin. Kokonaan toiseen kasvutahtiin pääsee omaksumalla parhaita toimintatapoja ja kasvamalla fiksummin. Toisinaan jää hoksaamatta, että digityökaluista parhaat eivät ole hyviä sisältämiensä koodikippuroiden vuoksi, vaan niihin tiivistyvän osaamisen ja niiden mahdollistamien parhaiden toimintatapojen ansiosta, selventää Harri Koponen

– Uskon, että Visma Signin kaltaisiin palveluihin siirtyminen on tässä yhteydessä indikaattori yrityksen halusta pysyä kehityksen mukana. Digitaalisuus on tullut pysyväksi osaksi liiketoimintaa eikä sitä voi enää vältellä täysin. Vanhat toimintatavat voivat yhä olla toimivia ja mahdollistaa kannattavan liiketoiminnan, mutta digitaalisuuden avulla on mahdollista saavuttaa lisää tehokkuutta, pohtii Tino Virtanen.

Lue myös: Uusi turvallinen B2B-sopimuspalvelu nopeuttaa ja automatisoi sopimusprosessin

Mieluummin prosentti miljoonasta kuin kymmenen prosenttia satasesta

Liikevoittoa (EBIT) prosentuaalisesti tarkastellessa Visma Signia käyttävät yritykset jäivät hiuksenhienosti vertailujoukolleen. Mediaani liikevoittoprosentti viidentenä toimintavuotena Visma Signia käyttävien yritysten joukossa oli 5 prosenttia, kun vastaava luku oli vertailujoukolla 5,5 prosenttia. Euromääräisesti mitattuna Visma Signia käyttävät uusyritykset erottuivat kuitenkin selvästi vertailujoukkoa korkeammalla mediaaniliikevoitolla.

– Kiihtyvästi kasvavalle yritykselle liikevaihdon ja kannattavuuden suhde on erilainen kuin vakiintuneessa liiketoiminnassa. Siksi ”Rule of forty” eli kasvun ja kannattavuuden summa on parempi mittari kuin kumpikaan niistä yksin. Signin käyttäjäyritysten osalta on aivan ilmeistä, että kiihdytys on onnistunut, ja kasvuyrityshokeman mukaan ”prosentti miljoonasta on parempi kuin kymmenen satasesta”, kiteyttää Harri Koponen.

Visma Signia käyttäneiden yritysten rule of 40 -luku on ollut 11,6 vuosina 2016—2021, kun vastaava luku suomalaisilla yrityksillä on ollut 7,8.

Visma Solutions

Visma Solutions on Suomen johtava pilvipalveluiden toimittaja. Ratkaisujamme käyttää Suomessa jo yli 175 000 yritystä. Missiomme on auttaa suomalaisia yrityksiä olemaan kilpailukykyisiä.