Juuriltaan suomalainen sähköisten allekirjoitusten palvelu on ollut nousukiidossa jo 11 vuoden ajan. Visma Signin tarina alkoi alunperin Belgiassa.

Visma Signin nousukiito on kestänyt jo yli 11 vuotta.

”Kun vaimoni oli muuttamassa EU Mission -työnsä perässä Brysseliin, sain tilaisuuden perustaa oman yrityksen”, kertoo Antti Larvala, Signin kehittäjä. ”Olin koko ikäni työskennellyt pankkialalla ja suuryritysten kanssa ja olin jo hieman kyllästynyt uraani.”

”Vaimoni mielestä ideani oli hyvä, ja hän käski minua tekemään asian eteen jotain sen sijaan että vain huokailisin elämänmuutoksen perään”, hän lisää.

Antti keskusteli ideastaan muutaman ystävänsä kanssa. He päättivät sijoittaa Antin yritykseen. Yksi heistä oli tekniikan alan yrityksen johtaja, jolla oli pari tuoreempaa alaista.

”Sovimme, että he osallistuisivat palvelun kehittämiseen muiden työtehtäviensä lomassa. Heille maksettiin 20–30 euroa tunnilta, mikä oli startup-yrityksen näkökulmasta varsin edullinen järjestely. Yksi heistä osallistuu edelleen Visma Signin toimintaan”, Antti kertoo.

Markkinarako sähköisille allekirjoituksille

Visma Sign perustettiin vuoden 2010 tammikuun alussa yksinkertaistamaan allekirjoituksien antamista. Sähköisiin allekirjoituksiin keskittyneen tuotteen helposti muistettava nimi valittiin harkiten.

”Signin nimi oli alkujaan Onnistuu, mutta nimen oli oltava helpommin muistettava. Esimerkiksi radiomainokset tehdään tarkoituksella niin, että kuuntelija muistaa sanamuodot, joita käytetään niissä usein”, Antti selittää.

Antti oli työskennellyt Suomessa suurille pankeille ja osasi siksi aavistaa, että hänen tuotteelleen olisi sopiva markkinarako.

”Kun olin Aktialla, panin merkille, että asiakkaiden täytyi tulla konttorille allekirjoittamaan papereita aina, kun he halusivat jonkin uuden palvelun. ’Miksei tähän ole kätevämpää ratkaisua?’ mietin silloin. En nähnyt sille mitään laillista estettä, mutta pankki suhtautui ajatukseen hieman nuivasti”, Antti kertoo.

Vahva tunnistautuminen käden käänteessä

Rahoitusalalla tehtiin vuonna 2009 lakimuutoksia, joiden ansiosta allekirjoituksia oli mahdollista antaa sähköisesti pankkitunnuksin suoritettavan vahvan tunnistautumisen avulla. Mutta asiakkaiden täytyi edelleen tehdä erillinen sopimus jokaisen pankin kanssa palvelusta, mikä maksoi 1 000 euroa per sopimus. Sen lisäksi asiakkaan oli maksettava kuukausimaksu palvelun käyttämisestä.

”Se tarjosi minulle ainutkertaisen mahdollisuuden suunnata eri polulle. Pankkien ei ollut mahdollista myydä todennuspalveluita toisille pankeille, joten keksin, että voisin tehdä sopimuksen niiden kaikkien kanssa samalla kertaa oman yritykseni kautta.”

Aika kului ja Antin hyvät verkostot Suomen rahoituslaitoksissa osoittautuivat hyödyllisiksi. Vuosi 2012 oli Signin läpimurron vuosi, kun vakuutusyhtiö Fennia ryhtyi sen asiakkaaksi. POP Vakuutus alkoi myös käyttää palvelua.

”Kun meillä oli kaksi luotettavaa ja isokokoista asiakasta, yhä useampi yritys halusi ryhtyä palvelumme käyttäjäksi. Käytimme Fenniaa ja POP Vakuutusta referenssinä, ja muut yritykset alkoivat uskoa palvelumme potentiaaliin”, hän kertoo.

Yksinkertaista ja läpinäkyvää

Yksinkertaiset ja läpinäkyvät ratkaisut ovat aina olleet lähellä Antin sydäntä, ja ne ovatkin hänen yritystoimintansa ja tuotteensa ydinarvoja.

Mahdolliset uudet asiakkaat saavat Visma Signin käyttöönsä heti, ja he voivat testata julkisesti saatavilla olevaa API-rajapintaa etukäteen. Palveluun ei liity asennus- tai konsultointimaksuja, sähköistä allekirjoitusta on helppo käyttää ja asiakkaiden kohtaamat ongelmat pyritään ratkaisemaan niin nopeasti kuin mahdollista, mikä on Visma Signille tärkeää.

Hän muistelee vuoden 2000 kokemuksiaan tietoturvapäällikkönä Nordean New Yorkin konttorissa kertoessaan, miksi arvostaa niin paljon yksinkertaisuutta.

”Olin siirtynyt New Yorkiin ratkottuani kassanhallinnan ongelmia Nordealla Suomessa, joten ajattelin ymmärtäväni hyvin sitä, miten raha liikkuu. Sain ensimmäisen palkkasekkini, mikä oli outoa, koska Nordea tiesi, että minulla oli pankkitili Chase Manhattanissa Nordea New Yorkin sijaan. Nordean New Yorkin konttori on yrityspankki, joten työntekijöillä ei ole siellä pankkitiliä.”

Antti kertoo, että hän meni Chase Manhattanin konttorille lunastamaan palkkansa ja ojensi työntekijälle sekkinsä tyytyväisenä siitä, että saisi nyt rahaa tililleen.

”Menin siitä sitten automaatille katsomaan tiliotteeni, mutta siellä ei ollut mitään, vaikka olin juuri luovuttanut sekkini pankille. Kiirehdin takaisin ja kysyin työntekijältä, mikä oli mennyt vikaan. Hän sanoi, että sekki lähetetään takaisin Nordealle ja he sitten siirtävät rahat tililleni. Siinä menisi viikon päivät.”

Luottamusasia

Luotettavuus ja turvallisuus ovat avainarvoja, ja ne olivat erityisen tärkeitä, kun Visma Sign oli tuore yritys, joka oli vasta päässyt toimintansa alkuun. Kiinnostuneet kysyivät paljon myös lakeihin liittyvistä asioista, tavallisten sähköpostien ja allekirjoitettujen paperien välisistä eroista, tietoturvasta sekä tietojen seurannasta.

Antti esittää tänä päivänä Visma Signin asiakkaille nuo samat kysymykset aina, kun yritys on tottunut hoitamaan dokumenttiasiansa paperisesti. He myöntävät usein, että nykyisissä prosesseissa saattaa olla parantamisen varaa.

”Vanhoissa järjestelmissä ei ollut varmuuskopiointia eikä skannausta. Raha-asioita hoidettaessa turvallisuuden on oltava sataprosenttista. Asiakkaat suhtautuvat järjestelmään epäileväisesti ja pohtivat, miten hyvin se toimii, jos maksusummasta puuttuu edes euro tai yksikin sentti”, hän huomauttaa ja lisää, että mikään ei ole täydellistä ja parannuksia tehdään aina.

”Mutta teemme kovasti töitä joka päivä, jotta voimme varmistaa, että olemme markkinoiden turvallisin sähköisen allekirjoituksen palvelu”, Antti painottaa.


Michael Sandelson työskentelee Visma Signin myynnin, viestinnän sekä markkinoinnin parissa. Michael on erityisen kiinnostunut kielistä sekä tarinoista ihmisten takana.