Myynnin asiantuntijaksi rohkeudella ja uteliaisuudella

2 min luku | 2.4.2025

Myyjien uratarinat -sarjassa myynnin asiantuntijamme kertovat omakohtaisia kokemuksia Visma Solutionsilla työskentelystä ja samalla käytännön vinkkejä myyntiin. Tässä uratarinassa esittäytyy Wilma Grönqvist.

Porvoosta kotoisin oleva Wilma opiskeli tradenomiksi Arcada AMK:ssa pääaineenaan taloushallinto. Opintojensa aikana Wilma huomasi nauttivansa erityisesti esiintymisestä ja vuorovaikutuksesta ihmisten kanssa, mikä ohjasi hänet myyntialalle. Nyt hän toimii Sales Specialistina Visma Solutionsilla ja vastaa Visma Signin myynnistä Ruotsin markkinoilla.

Opiskeluaikana Wilma työskenteli Ensto-yhtiössä assistenttina eri tiimeissä, jossa hän pääsi ensimmäistä kertaa näkemään myynnin maailmaa. Valmistuttuaan hän siirtyi Bookers Groupille, missä ura ajanvaraajana alkoi ensin B2C-myynnin ja pian B2B-myynnin parissa. Kokemus ajanvarauksesta antoi hyvän perustan asiakaskontaktointiin ja myyntiprosessien ymmärtämiseen. Tämän jälkeen työskentely jatkui Digital Workforcella Business Development Representativena, jossa Wilma kehitti osaamistaan prospektoinnissa, kylmäkontaktoinnissa ja asiakaskartoituksessa sekä Ruotsin että Suomen markkinoilla.

Visma Signilla myynti on asiakkaan auttamista

Visma Signilla Wilma on työskennellyt nyt muutaman kuukauden ajan suoramyynnissä vastaten Ruotsin markkinoiden asiakkuuksista aina prospektoinnista kauppojen päättämiseen ja asiakkuuksien kasvattamiseen asti. ”Myynnissä parasta on uusien ihmisten kohtaaminen ja yhteistyön rakentaminen.” hän kertoo. Tavoitteiden asettaminen ja onnistumisen tunne kaupan klousaamisessa tuovat valtavasti motivaatiota ja innostusta työhön.

Wilma kokee Visma Signin tuotteen olevan helppo myytävä, sillä se on hänelle henkilökohtaisesti ennestään tuttu ja ollut aina luotettavan tuntuinen työkalu. Hän uskoo vahvasti siihen, että hänen myymänsä ratkaisut aidosti auttavat asiakkaita. Se tuo itsevarmuutta myyntityöhön ja vahvistaa asiantuntijuuden tunnetta asiakaskohtaamisissa.

Rohkeasti oma itsensä

Myyntityössä Wilma pelkäsi aluksi omana itsenä tilanteissa oloa. Myöhemmin hän on todennut, että omaa persoonaa ei kannata piilottaa. Hän pitää työn kannalta tärkeinä ominaisuuksina määrätietoisuutta, luovuutta ja itsevarmuutta.

Asiakas arvostaa aitoutta ja persoonallista otetta eikä myyntitilanteissa kannata yrittää olla jotain muuta kuin oma itsensä.

Oppimista, haasteita ja kehitystä

Osaamisen kehittämisessä Visma Signilla isossa roolissa ovat olleet kollegoiden tekemisen seuraaminen, vinkkien kysyminen ja asiakaskohtaamisten analysoiminen asiakkaan näkökulmasta. Hän on saanut paljon vapautta ja vastuuta työssään, mikä on mahdollistanut omien prosessien kehittämisen haluamallaan tavalla. Hän kokee, että Visma Signilla on vahvat tukiverkot sekä hyvä ilmapiiri, jotka ovat olleet suuri apu työskentelyssä. 

Ruotsin markkinoilla työskentely on tuonut joitain haasteita kielen vuoksi. ”Suomessa tukea ruotsinkieliselle myynnille on vähemmän saatavilla.” hän kertoo, mutta tämä on toisaalta opettanut itsenäisempiä työskentelytapoja.

Ajatus myynnin taustalla

Käsitys myynnistä on muuttunut merkittävästi uran edetessä. Aiemmassa roolissaan bookkaajana tehtävänä oli ensisijaisesti saada kontakti asiakkaaseen eikä hänellä ollut suoraa vaikutusta kaupan lopputulokseen. 

Nykyisessä roolissaan Wilma on päässyt näkemään koko myyntiprosessin laajemmin ja ymmärtänyt, kuinka tärkeää on panostaa asiakassuhteeseen alusta loppuun asti. Myynti ei merkitse enää vain kontaktien määrää, vaan ennen kaikkea asiakkaan auttamista ja asiantuntijana toimimista. Työssä korostuvat nyt laadukkuus, asiakaslähtöisyys ja se, että kaupan tulee hyödyttää molempia osapuolia.

Energinen ja määrätietoinen asenne sekä halu kehittyä

Wilma uskoo, että energinen ja määrätietoinen asenne sekä halu kehittyä vievät oikeaan suuntaan. Tulevaisuudessa hän haaveilee urasta key account managerina, koska arvostaa pitkäaikaisten asiakassuhteiden rakentamista ja luottamuksen luomista asiakkaisiin. Hänen tavoitteensa on kehittyä myynnin asiantuntijana ja syventää asiakassuhteiden hoitamisen taitojaan entisestään. 

Pauliina Suominen

Pauliina Suominen on markkinoinnin ja viestinnän opiskelija. Pauliinalla on luova, mutta analyyttinen ote markkinointiin ja hän arvostaa aikaa kestävää, nokkelaa sekä merkityksellistä sisältöä.